Cairo Fest! Budapest 2025

Toukokuu, 2025, Erasmus+ -rahoitus, Lapinlahden kansalaisopisto

Olin halunnut ulkomaille itämaisen tanssin festivaalille, ja kun Erasmus+ rahoitus aukesi, olin vähän skeptinen saisiko sellaiselle rahoitusta. Mutta kyllähän sai, kun löysin vaan sopivan paikan, eli festivaalina markkinoidun tapahtuma- ja kurssikokonaisuuden, joka täytti muutamat yksinkertaiset kriteerit! EU-maissa on itämaisen tanssin tapahtumia aika paljon, ja päädyin tunnustelemaan mahdollisuuksia päästä Cairo Fest! Budapest –festivaalille sopivan ajankohdan ja kolleegoiltani kuuleman hyvän palautteen perusteella. Se soveltui kohteeksi. Jes!

Päätin matkustaa Budapestiin ei-lentäen ympäristösyistä sekä lisäksi siksi, koska halusin tuntea oikeasti olevani kaukana kotoa, että arvostaisin kokemuksiani enemmän. Matkoihin kului usea vuorokausi sekä mennessä että tullessa. Ostin kaikki matkaliput ennakkoon. Minulla ei ollut vastaavasta matkustamisesta kokemusta. Tuntui hankalalta miettiä kuinka paljon kannattaa olla väljyyttä aikatauluissa mahdollisten myöhästymisten yms. vuoksi. Valikoin halvimpia kulkuvälineitä ja väljää aikataulua.

Lähdin matkaan 2.5. bussilla Kuopiosta Helsinkiin. Yövyin kaverin luona. Aamulla 3.5. jatkoin laivalla Tallinnaan. Kesäinen sää oli ihana ja vietin päivän kävellen Tallinnan vanhassa kaupungissa ja leväten kauniissa puistossa. Matka jatkui bussilla, joka lähti yötä vasten ajamaan kohti Varsovaa. Bussimatkalle otin paljon eväitä mukaan, kun en tiennyt ollenkaan millaisilla paikoilla se pysähtyy ja kuinka lyhyitä taukoja. Tauot olivat lyhyitä, mutta niillä olisi tarvittaessa ehtinyt ostaa evästä huoltoasemilta / bussiasemilta. Matka linja-autossa kesti noin 16 tuntia (huomioiden 1 h aikaeron). Illalla tein tasatunnein noin 15 minuutin jumppaa penkilläni. Pyörittelin hartioita, tein rintakehän kiertoja, nostoja ja pyörityksiä, liikuttelin jalkoja ja nostelin syliin jne. Tuli hyvä mieli ja keho ei mennyt jumiin, vaikka sitä olin etukäteen vähän pelännyt. Samalla jumpatessani ihmettelin miten muut pärjäävät nököttäen nenä kännykässä tai muuten vaan paikallaan.

Varsovassakin oli päivällä aikaa ihmetellä kaupunkia ennen matkan jatkumista. Taas nautin ulkoilmasta puistoissa. Kesän alku oli luonnollisesti siellä vielä pidemmällä kuin Tallinnassa. Kukkia paljon, ja kukkivia puita myös. Oh! Aika kului nopeasti ja illan tullen lähdin yöjunalla kohti Budapestia. Kuuden henkilön istumapaikkahytissä oli alkumatkasta täyttä. Pikkuhiljaa väki väheni, niin että yön pystyin makaamaan kolmen vierekkäisen penkin muodostamalla rivillä pitkin pituuttani. Luulen, että muutoin olisi ollut paikat jumissa aamulla. (Sama hyvä tuuri kävi myös paluumatkalla.)

Maisemat bussin ja junan ikkunoista eivät hivelleet minun mieltäni juurikaan ennen Unkaria. Tasainen peltomaa oli tylsää. Mutta aamulla Unkarin vuoristoiset kukkulat näkyivät kauniisti junasta. Parhaat näkymät olivat noin tuntia ennen saapumista perille, kohdassa, jossa Tonava virtasi junaradan vieressä ja sen vastarannalla oli kivoja polveilevia metsäisiä kukkuloita. Pensaat olivat vehreitä ja tienpientareilla kasvoi unikkoja. Alkanut sade ei latistanut tunnelmaani. 

Olin saapunut perille! Oli maanantaiaamu, sateinen ja viileä keli. Odotellessa majapaikkani sisäänkirjautumisaikaa etsin tuloksetta kesätakkia kirpputoreilta. Onneksi mukana oli sadetakki ja useita huppareita, jotka laitoin päällekkäin. Budapest oli todella kaunis ja muistutti Helsingin kauneimpia kivitaloalueita, mutta oli vielä kauniimpi. Sellaiset uudet talot, jotka olivat rakennettu vanhojen väliin, eivät edes erottuneet silmiini, koska vanhoja rakennuksia oli niin selkeä valtaosa. Kun pääsin sisään vuokraamaani pienehköön asuntoon, lepäsin ja valmistauduin henkisesti tulevaan festivaaliviikkoon.

Festivaali kesti tiistaista sunnuntaihin. Tiistai ja keskiviikko olivat aikatauluiltaan rennot, mutta torstaista sunnuntaihin oli täyttä tykitystä eli tähtiopettajien kursseja aamusta alkuiltaan ja illalla esityksiä. Käytin tiistain ja keskiviikon osittain siis kaupungin tutkimiseen ja ihastuin moneen asiaan Budapestissa.

Tiistaina alkupäivästä kävelin asunnolta (mikä sijaitsi Pestin puolella) Tonavan rantaan ja menin sillan yli Budan puolella olevan metsäisen Gellertin kukkulan juurelle. Päätin kävellä ainakin jollekin näköalatasanteelle. Etäisyyksiä oli hankala hahmottaa, kun kukkula polveili niin. Linnut visersivät ihanasti, nousu oli jyrkkää ja ympäröivät pensaikot ja puut kauniin tuuheita. Pian avautui ensimmäinen näkymä joelle. Se sai minut liikuttuneeksi kaikessa kauneudessaan. Ihailin tovin ja jatkoin eteenpäin kiemurtelevaa polkua. Olin onnellinen, että sain kokea niin huikeita maisemia, mitkä herättivät liikuttuneisuutta. Ne muistuttivat elokuvien tai mielikuvituksen kauneimpia kukkuloita, pensaikkoineen, puineen, linnunlauluineen ja pienine romanttisine sopukoineen, joissa oli penkkejä istuskeluun.

Myöhemmin iltapäivällä pääsin vihdoin tanssimaan. Meillä oli kolmen tunnin treenit tanssiprojektin porukan kanssa, johon kuului kahdeksan tanssijaa ja vetäjä. Projektissa olimme jo opetelleet ennalta etänä vetäjän, Gulden Fatkullan, koreografian. Tiukan kolmetuntisen aikana opeteltiin ryhmäkuviot ennalta soolona opeteltuun koreografiaan. Lopulta se esitettäisiin festivaalin Gaala Showssa. Oli kiehtovaa, kuinka pienillä muutoksilla vetäjämme teki yhtä aikaa samoja liikkeitä tanssittavasta koreografiasta monipuoliselta näyttävän ryhmäversion. Harjoituksien jälkeen vielä jäimme sopimaan toisesta yhteisestä treenistä, saimme vetäjältä omat tilauspukumme ja esitystä varten lainaan koruja. Harjoitusten jälkeen tunsin oloni väsyneeksi ja palasin asunnolle.

Keskiviikko alkoi aikaisin aamulla olevilla ylimääräisillä treeneillä projektin esitystä varten. Tuntui, että teki todella hyvää olla toiset harjoitukset ennen esitystä, vaikka moni meistä onkin todella taitava ja opettaa itämaista tanssia itse, eikä vain harrasta. Nyt myös tunnelma oli vapautuneempi, kun olimme tavanneet toisemme. Tanssijat olivat kotoisin ympäri maailmaa: Meksikosta, Yhdysvalloista, Intiasta, Japanista ja Hong Kongista sekä vetäjä oli Kazakstanista. Puhuimme englantia yhteisenä kielenä, niin kuin tässä festivaalissa muutenkin.

Toinen päivän tanssijuttu liittyi huomiseen avajaisnäytökseen, jossa olin soolona mukana. Näytöksen ensimmäinen puoliaika koostui vajaasta paristakymmenestä yksittäisestä teoksesta, jotka tässä tapaamisessa liitettiin yhteen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Kaikkia yhdisti teemana ollut "Reflection 15 years", mutta jokaisen numero oli hyvin erilainen ja kuvasti jokaisen henkilökohtaista tanssimatkaa persoonallisesti. Minun tanssia ennen oli duo, jotka esittivät flamencofuusion. Teimme lavalla toisiimme sulautuvan vaihdoksen niin, että he poistuivat lavalta musiikkini alussa samoilla askelilla, joilla minä tulin lavalle. Jälkeeni tuli black out, eli poistuin pimeässä.

Keskiviikkona alkuillasta kävin kävelyllä upealla Margitin saarella, joka on keskellä Tonavaa oleva pitkulainen iso saari. Siellä on lähinnä vain erilaisia puistoalueita ja kävely-/pyöräilyteitä. Saaren keskiosissa kasvoi todella jättimäisiä sileärunkoisia lehtipuita. 

Torstai valkeni vähän jo lämpimämpänä päivänä kuin alkuviikko. Budapest tuntui kesäiseltä ja mieleni oli iloinen saapuessani festivaalin tapahtumapaikalle Budapestin Musiikkitalolle. Nyt festarit alkavat ihan kunnolla!

Ensimmäisenä osallistuin Shahrzadin (USA) kurssille, jonka aiheena oli mejance. Hän on pedagogisesti paras opettaja, jonka tiedän. Olin osallistunut hänen kursseilleen kerran aiemmin, viime syksynä Helsingissä. Mejance-tyyliä hän avasi opettamalla tekniikkapainotteisesti sarjoja mejancekappaleen ensimmäisiin osioihin eli vauhdikkaaseen sisääntuloon ja lantionliikkeisiin keskittyvään baladi-osioon. Kurssilla oli paljon hyödyllisiä tekniikoita liikkuviin askeliin. Lisäksi opin mm. tanssiasennon ilmeikkyyttä pienillä vivahdemuutoksilla. Shahrzad on käynyt fysioterapian koulutuksen, joten hänen tekniikkansa on todella "hyvää", eli keholle hyväksi olevaa tekniikkaa, ja hän osaa selittää kaiken hyvin ymmärrettävästi.

Toisena kurssina oli egyptiläisen Lubna Emamin baladi-kurssi. Hän oli opettajana kiehtova. Hänen aito tunnetilansa - tanssista nauttiminen, huokui niin voimalla, että se teki vaikutuksen minuun ja sai motivaationi itämaisen tanssin osaamiseni syventämistä kohtaan lujittumaan. Hänen esimerkkinsä kertoi, kuinka tanssija vangitsee yleisönsä olemalla aito ja nauttiva ihminen. Lubna kannusti kurssilla meitä myös nauttimaan, tekemään liikkeitä intensiivisemmin ja isommalla tunteella. Nämä ovat asioita, jotka kovin monen länsimaisen (varsinkin aloittelijan) on hankala saavuttaa, jos niihin ei tietoisesti keskity. Olen huomannut, että egyptiläisille kaikki se nautiskelu on luontaista, synnynnäistä.

Torstai-illan ohjelmassa oli Opening Show. Minä olin ennalta hakenut siihen esiintymään soolona, ja tein sitä varten oman kolmeminuuttisen teoksen. Viidentoista vuoden teema sopi tanssielämääni täydellisesti, nimittäin aloitin tanssimisen juuri 15 vuotta sitten! Teokseni kuvasti sitä, miten aloitin itämaisella tanssilla, kokeilin muita lajeja välillä sen lisäksi ja miten kasvoin ihmisenä ujosta rohkeaksi ja löysin rakkauden maailmaa ja itämaista tanssia kohtaan. Esiintyjänä pääsin ilmaiseksi katsomaan muiden teoksia ja tanssinumeroita kivasti oman vetoni jälkeen. Katsottavaa riittikin, koska näytös kesti yli kolme tuntia. Olin ihan tyytyväinen omaan esiintymiseeni. Sain omasta sooloteoksesta kehut parilta ihmiseltä, siten että he tulivat itse luokseni sanomaan sen. Lisäksi kun kävelin Shahrzadin ohi, hän myös sanoi, että oli hieno esitys! 

Perjantaina oli lyhyempiä kursseja, joista osa oli luentoja ja keskustelutilaisuuksia tähtiopettajan johdolla. Ensimmäisenä oli kiinalaisen tanssiparin Guanin ja Ritan tanssikurssi, aiheena contemporary oriental eli nykytanssivivahteinen itämainen tanssi. Guan opetti koreografiaa, mikä oli todella nopea ja haastava, sisältäen paljon ojennuksia, pyörähdyksiä ja askelia. En ole aiemmin tykännyt itämaiseen tanssiin yhdistetyistä nykytanssiliikkeistä ja hurjasta nopeudesta. Tämän kurssin aikana kuitenkin sain pienen kipinän ja ymmärryksen tuosta tyylistä. Oivalsin joidenkin nykytanssin liikkeiden tulevan selvästi enemmän selästä, kun taas perinteiset itämaiset liikkeet tulevat vatsan puolelta. Selän vahvemmin mukaan ottaminen voi monipuolistaa tanssin kokonaiskuvaa ja tunnetilaa.

Toisena oli Gulden Fatkullan (KAZ) luento koreografian luomisesta. Siinä hän kertoi, kuinka hän itse tekee koreografioita, millaisista lähtökohdista ja millaisia asioita huomioon ottaen yms. Mielestäni luento olisi ollut antoisampi, jos hän olisi puhunut asiasta myös yleisellä tasolla.

Kolmantena kävin kuuntelemassa kuuluisimman egyptiläisen (tanssi-)asusuunnittelijan Eman Zakin luentoa asujen historiasta. Hän enimmäkseen luetteli, millaisia ominaispiirteitä eri aikakausilla hänen suunnittelemissaan itämaisen tanssin asuissa on ollut. Olisin toivonut tähänkin luentoon enemmän laajuutta. Oli kuitenkin hienoa nähdä kuuluisuus näin läheltä itse, kun on hänestä kuullut alusta asti kuin etäisenä, tavoittamattomana taiteilijana.

Päivän ylivoimaisesti antoisin ja paras luento oli Shahrzadin pitämä, aiheena Kairon tanssiskene. Hän itse asuu Kairossa ja työskentelee tanssijana sekä opettajana siellä tällä hetkellä. Ensinnäkin hän kertoi tanssikulttuurin muuttuneen paljon viimeisimpien vuosikymmenten aikana ja muuttuvan koko ajan nopeaa vauhtia. Toki jotkin asiat eivät ole muuttuneet. Esimerkiksi parin viime vuoden aikana on syntynyt buumi kairolaisten naisten keskuudessa, että he perustavat itse tanssikouluja ja opettavat itämaista tanssia. Aiemmin tanssi on siellä siirtynyt sosiaalisissa tanssitilanteissa, ihmiseltä toiselle matkimalla. Myös uutta tietoa oli se, paljonko tanssijana Kairossa voi saada palkkaa minkäkin tyyppisissä esiintymispaikoissa ja miten palkanmuodostus tapahtuu. Lisäksi sain ymmärrystä, miten monipuolisesti Kairossa voi tehdä itämaisen tyylin tanssijan työtä, mutta miten haastavat olosuhteet ovat byrokraattisesti ja turvallisuuden kannalta.

Perjantain viimeinen tilaisuus oli keskustelutilaisuus Lubna Emamin kanssa, jonka aiheena oli elämä ja tanssi Egyptissä. Sisältö lähinnä kosketti Lubnan omaa tanssiuraa sekä kansallisten kansantanssiryhmien historiaa.

Illalla tein näytösvalmisteluja seuraavalle päivälle: asun silitys, suihkussa käynti ja kosteiden hiusten letitys, jotta sain seuraavan illan esitykseen kikkarat. Festivaalin ohjelmassa tälle illalle oli kilpailunäytökset. En osallistunut kilpailuihin, enkä myöskään käynyt katsomassa niitä, koska halusin säästää voimia vielä tulevien päivien kursseille. Se oli hyvä päätös. 

Lauantai alkoi aikaisella joogatanssi-kurssilla. Sen piti ranskalainen Anasma Vuong. Hänen pedagogiansa oli mahtavaa – pikkuhiljaa edellisen päälle rakentavaa ja etenevää. Joogatanssi tuntui tosi hyvältä, ja se oli keholle lempeä herättely aikaiselta tuntuvana aamuna. Harjoitteet hengitykselle tuntuivat myös tarpeellisille minulle henkilökohtaisesti. Kurssilla opimme monipuolisen sarjan, jossa joogan liikkeiden lomaan sulavasti istui kehoa aktivoivia itämaisia liikkeitä. Sarjassa hyödynnettiin keholle tärkeitä liikeratoja etu-taka-suunnassa sekä keskityttiin hengityksen lisäksi lantionpohjan lihasten aktivointiin. Tämä kurssi sai minut tuntemaan, että joogaaminen voi olla hyvän tuntuista (poiketen aiemmista neutraalimmista kokeiluistani joogan parissa). Ja Anasman joogatanssin innoittamana olen matkani jälkeen joogannut säännöllisesti aamuisin hänen sarjansa liikkeitä!

Lauantai jatkui festivaalin järjestäjän Mercedes Nieton koreografiakurssilla klassiseen itämaiseen lauluun. Kurssilla oli hurjan paljon porukkaa ja siksi aika ahdasta. Koreografia oli melko nopeaa tyyliä, ja Mercedeksen tyyli tulkita oli hyvin ilmava, eteerinen ja sulava.

Kolmannen kurssin piti egyptiläinen Ahmed Refaat. Hän opetti kaksi lavaesitykseksi sovellettua kansantanssia kahtena peräkkäisenä koreografiana. Tyylit olivat khaligi (Saudi-Arabian niemimaalta) ja nuubialainen (Nuubiasta, Egyptin ja Sudanin rajalta). Molemmissa lajeissa tehdään paljon rennon oloista joustoa jaloilla ja lantion liikkeitä aika vähän, jos ollenkaan. Koreografiat olivat kivoja ja Ahmed mukava opettaja.

Sitten lauantain viimeinen kurssi oli taas Guanin ja Ritan pitämä, teemalla koreografia moderniin (shaabi-tyyliseen) lauluun. Koreografioita alkoi tulla jo korvista ulos, mutta tässä oli myös kivoja kohtia, jotka jäivät mieleen erityisen hyvin. Guan opetti omalla nopealla tyylillään tämänkin kurssin. Mieleen jäi hauskana yksityiskohtana opetuksesta se, että Guan äänsi tai lyhensi suunnat (right, left) kiinalaisittain "rai" ja "lai".

Illalla oli festivaaliviikon kohokohta eli Gaala Show. Valmistauduimme oman ryhmäprojektin kanssa esitykseen yhdessä meikaten, asetellen korut, asut ja hiukset. Ohjaajamme Gulden varmisti jokaisen läpi ja korjaili asusteita, niin että kaikki näytimme mahdollisimman yhtenäisiltä. Valmistautuessa tuli myös juteltua, mikä vaikutti muuten helposti jännittyvään tunnelmaan rentouttavasti. Näytöksen alettua menimme back stagelle siinä toivossa, että näkisimme edes jotain muista esityksistä. Tunnelma lavan "takana" oli tosi ihana, hilpeä ja energiatasoa kasvattava. Nautin siitä, että sain kannustaa lavalle meneviä esiintyjiä ja heidän palatessaan kysyä ja kuulla miten esitys oli mennyt.

Meidän esitys alkoi vapaalla osuudella, jossa tanssimme yleisön seassa. Minulla ja kahdella muulla oli tässä osuudessa zillit (sormisymbaalit) ja osalla melaya (kangas, jota käytetään peittävänä päällysvaatteena). Kaksi ryhmän tanssijaa tarjoilivat yleisölle tarjottimilta herkkuja, jotka olimme tuoneet kotimaistamme. Minä vein Fazerin mustikka-suklaakonvehteja. Nautin todella paljon tästä esityksen osuudesta. Sitten jatkoimme koreografioitua tanssia lavalla ilman välineitä, kaikki samanlaisina. Tyylilaji alussa oli shaabi, keskiosassa baladi awadi ja loppuosassa rumpusooloa. Oli hauska tanssia ja yleisö vislasi, taputti ja riemuitsi mukana. Minulle jäi sellainen mielikuva, että kukaan esiintyjä ei saanut niin raikuvia aplodeja kuin mitä meillä oli. Aika huippua, että yleisökin tykkäsi niin kovasti!

Esityksemme jälkeen saimme mennä katsomaan muiden numeroita yleisöön. Monenlaista taituruutta oli. Etenkin tähtiopettajien esityksiä oli ilo nähdä läheltä. Esitysten jälkeen kaikki esiintyjät kutsuttiin loppukiitoksiin ja kukituksiin lavalle. Yleensä näytökset loppuvat siihen. Mutta tämä gaala loppui siihen, että iso täytekakku tuotiin lavan eteen, ja jokainen henkilö esiintyjistä yleisöön sai siitä palan! Kakulla juhlistettiin festivaalin viidettätoista vuosikertaa. 

Sunnuntaina aamun ensimmäisellä kurssilla oli aluksi vaisu tunnelma. Hyvin moni oli väsynyt. Energiatasot nousivat kuitenkin pian tunnin alettua, kun saimme tanssia. Intialaisen Debapriya Dasin kurssi yhdisti hänen kotimaansa klassista tanssia itämaiseen, nimikkeellä "Mumbai to Cairo". Intialaisia liikkeitä ensin käytiin läpi melko tarkasti, sitten fiilistelevällä "sinnepäin" tyylillä ja lopulta improvisoiden, jolloin saimme vapaasti olla vaikuttuneita ja inspiroituneita intialaisesta musiikista. Tuollainen metodi oli oikeastaan jälkeenpäin ajateltuna tosi toimiva ja mielekäs tapa lähestyä ihan uudenlaista tanssityyliä. Kurssin itämaiset osuudet olivat mukavan yksinkertaisia.

Toisen kurssin veti Gulden Fatkulla. Hänen kurssillaan käytiin läpi koreografia egyptiläiseen tunteikkaaseen pop-lauluun. Tykkäsin erityisen paljon ihan sen alusta, jossa antauduttiin suruisaan olotilaan muutamalla yksinkertaisella liikkeellä. Annoin kyynelteni valua. Kun koreografia eteni, se tuntui liian nopeatempoiselta ylläpitääkseen tuota tunnetilaa. Nykyään on itämaisessa tanssissa valtavirtaa tanssia nopeasti. Itse nautin hitaista liikkeistä.

Kolmas eli koko festivaalin toiseksi viimeinen kurssi oli Lubna Emamin kavaasi-kurssi. Läpi käyty koreografia oli mielestäni ristiriidassa sen tiedon kanssa, mitä jo entuudestaan olen oppinut kavaasi-tyylistä. Lähteet, joiden kautta olen perehtynyt siihen, ovat viitanneet sanalla kavaaseiksi itse itsensä mieltävien ammattitanssijoiden tyyliä. Lubnan opettama sisältö poikkesi tästä aika paljon. Mutta tällaiset ristiriidat eivät ole yllättäviä, sillä Egyptissä on todella vähän tutkittua, sitoutumatonta tietoa tanssikulttuuriin liittyen. Virallisten instituutioden näkemyksiä on tarkoituksellisesti rajannut ja siten muokannut poliittinen kulttuurin ja sivistyksen ministeriö. Joka tapauksessa pidin tästä kurssista ja Lubnan valovoimaisesta ilosta.

Festivaalin viimeinen kurssi oli aivan paras! Shahrzadin vatsatekniikkaa. Kurssi oli pullollaan tehokkaita tekniikkaharjoitteita, joissa riitti haastetta ammattilaisillekin. Erityisesti keskityttiin vinoihin vatsa-/kylkilihaksiin, palleaan ja vatsan korsettilihaksiin. Huomasin kurssilla, että minun olisi hyvä treenata hauskan näköistä pallealihaksen aktivaatiota ja rentoutusta (belly flutter). Olen vahvasti edelleen sitä mieltä, että Shahrzad on paras itämaisen tanssin opettaja, ainakin minulle!

Sunnuntaina alkuillasta kurssien jälkeen oli buffet-illallinen. Sinne oli kutsuttu käsittääkseni kaikki opettajat ja esiintyjät. Osalla porukasta oli jo kotimatka edessä, mutta paikalla oli ehkä viitisenkymmentä henkilöä. Ruoka oli herkullista ja hyvää, mutta tunnelma oli vielä parempi. Kaikki maailmankuulut huipputähdet ja tällaiset pienten sivukaupunkien paikallistähdet oltiin samassa tilassa. Minä istuin samassa pöydässä Shahrzadin kanssa! Tämä tilaisuus oli ihanan rento ja yhteyttä kasvattava hetki.

Festivaalin päätti loppukonsertti, jossa esiintyi afro-arabialaisia ja keskieurooppalaisia musiikkityylejä esittävä ja yhdistävä Chalaban yhtye. Aluksi yleisössä kaikki istuivat kiltisti. Hiljalleen, minä kai ensimmäisenä, porukka nousi tanssimaan. Se oli hauskaa, ja bändistäkin näki, miten he innostuivat meidän tanssimisesta. 

Intensiivisen viikon jälkeen vietin kaksi päivää omakustanteista lomaa Unkarin Miskolcissa. Sää suosi ja ympäristö oli kaunista sielläkin. Retkeilin lähimetsässä ja nautin levosta. Sitten matkasin keskiviikkona takaisin Budapestiin, josta alkoi varsinainen kotiinpaluu. Paluumatkalla ei ollut niin pitkiä taukoja julkisten liikenneyhteyksien vaihtoväleissä kuin tulomatkalla, joten en tehnyt mitään erityistä. Bussimatka Varsovasta Tallinnaan oli siinä mielessä mukavampi, että reitti kulki ehkä vähän kauniimpia seutuja pitkin valoisan aikaan kuin tullessa. Vastapainoksi tuntui, että takapuoli muuttuu tunnottomaksi nopeammin ja useammin. Asentoa piti vaihtaa radikaalimmin ja kunnolla käveleskellä, jumpata ja juosta tauoilla. Kotiin päästessä oli onnellinen olo.

Matkojen tietoja: (Saat käyttää inspiraationa omalle matkallesi!)

Bussi Kuopio - Helsinki: Onnibus, 13,50 €, 12.35 - 18.00

Laiva Helsinki – Tallinna: Viking Line, 27,50 €, 10.30 - 13.00

Bussi Tallinna – Varsova: Flixbuss, 44,97 €, 19.30 - 10.25

Juna Varsova – Budapest: PKP Intercity, 54,90 €, 20.00 - 08.29

--

Juna Budapest – Varsova: PKP Intercity, 24,90 €, 19.30 - 09.08

Bussi Varsova – Tallinna: Flixbus, 43,97 €, 11.50 - 06.00

Laiva Tallinna – Helsinki: Tallink, 37,30 €, 07.30 - 09.30

Bussi Helsinki – Kuopio: Onnibus, 16 €, 11.35 - 17.00

Kiinteät matkakulut yhteensä: 263, 04 €

Majoitus, Air B'n'B, 7 yötä: 361,95 €

Muita kuluja, kuten ruuat, metrot, matkaeväät koko reissun ajalta: noin 400 €